Vinho Regional Duriensen historiaa, Osa III

1800-luvun alkupuolella muutamat suuromistajat perustivat isoja viinitiloja Douro Superior alueelle, vaikka sitä ei vielä ollut luokiteltu laatuviinialueeksi. 

Vuosien 1907–08 aikana portviinin alkuperä ja tuotenimike Port suojattiin ja määriteltiin minimialkoholipitoisuus 16,5 t-%.

Douro-joen alueen viinintuotantoa kehitettiin 1800-luvun alkupuolella ja uusia suuria tiloja perustettiin lisää esim. Quinta do Vesuvio ja Quinta de Vargellas. Vienti kukoisti ja alueen tulevaisuus näytti valoisalta. Vuonna 1799 valmistettiin 100 000 tynnyriä portviiniä ulkomaan vientiä varten. Edellisinä vuosina portviiniä meni vientiin 25 000-60 000 tynnyriä/vuosi. Suurin osa ulkomaanviennistä kohdistui Brasiliaan.

Vuonna 1844 Barão Forrester laati alueesta ja sillä sijaitsevista viinitaloista ensimmäisen kartan.

Menestys pysähtyi kuin seinään, vuonna 1852 alueelle iski harmaahome, (oidium). Ensimmäisen kerran se havaittiin Réguan seudulla olevilla viinitarhoilla. Tauti levisi nopeasti Baixo Corgon ja Cima Corgon alueille tehden suurta tuhoa edetessään. Viinintuotanto romahti ja useat viininviljelijät joutuivat ahdinkoon. Tauti saatiin melko pian hallintaan rikkipölytyksen ansiosta, mutta viininviljelyn elpyminen vei oman aikansa. Harmaahomeen tuhot koskettivat enemmän viininviljelijöitä kuin portviinikauppiaita.

Réguan aluetta Douro-joen varrella

Seuraava kriisi koettiin 1863, kun Quinta dos Montesin tarhoilla, jotka sijaitsevat Sabronin kaupungin lähellä, havaittiin viinikirva (Phylloxera vastatrix). Alkuun viinikirva levisi hitaasti, mutta vauhti kiihtyi 1860-luvun loppupuolella. Viinikirva tuhosi vuosikymmenen loppuun mennessä lähes kaikki Douron tarhat. Ne olivat muuttuneet mórtorioiksi eli kuolleiksi tarhoiksi.

Niin kuin muissakin viininviljelymaissa, myös Douro-joen viinitarhojen pelastamiseksi alettiin alueella käyttää vartettuja köynnöksiä. Eurooppalainen Visit vinifera –lajike vartettiin amerikkalaiseen Vitis riparia, Vitis labrusca tai Vitis rupestirs –lajikkeeseen. Vuonna 1880 Quita da Boa Vistasin tilalla tehtiin ensimmäiset laajat uudelleenistutukset. Tarhojen uusiminen kesti lähes kaksikymmentävuotta. Kaikkia tuhoutuneita viinitarhoja ei uusittu kokonaan. Alueella voi vieläkin nähdä tuhoutuneita mórtoriksi kutsuttuja tarhoja. 
1880-luvun loppupuolella alueen uudelleenistutukset oli saatu päätökseen. Tarhoja levittäytyi nyt isommalle alueelle kuin ennen harmaahomeen ja viinikirvan aiheuttamia tuhoja. 

Viinitarhan uudelleen istutus

Vuosia jatkuneet vastoinkäymiset eivät lannistaneet sitkeitä ja päättäväisiä Dourolaisia viininviljelijöitä. He kehittivät uusia maankäsittelytapoja ja viiniköynnösten viljelymenetelmiä. He valitsivat parhaimmat paikalliset lajikkeet, jotka vartettiin amerikkalaisiin juurakoihin. Lannoitukset ja mahdollisten tuhoeläinten torjunta tehtiin säännöllisesti. Osa viininviljelijöistä ei enää uusinut viinitarhojaan vaan he alkoivat viljellä oliiveja ja hedelmiä elantonsa turvaamiseksi.

Sadonkorjuuta uudelleen istutetuista köynnöksistä

1800-luvun aikana maanomistussuhteet kokivat radikaalin muutoksen. Useat viininviljelijät olivat ajautuneet tuhojen takia ahdinkoon ja joutuivat myymään tilansa, joiden ostajina olivat suuret portviinitalot. Aiemmin portviinitalot eivät omistaneet viinitiloja.

Vuonna 1865 kaupan vapautuminen mahdollisti sen, että Alto Douron viljelyalaa pystyttiin laajentamaan itäänpäin kohti Espanjan rajaa. Tuolloin tarvittiin uusia viinitarhoja harmaahomeen ja viinikirvan tuhoamien tilalle. Tällöin muodostui uusi alue nimeltä Upper Douro. Myöskään Upper Douron alue ei säästynyt viinikirvan tuhoilta. Upper Douron alueen tuhot jäivät pienemmiksi kuin Alto Douron alueella.

Edessä oli kuitenkin uusi uhka, joka oli tuhoisampi kuin mitä viiniköynnöksen sairaudet olivat aiheuttaneet. Markkinoille alkoi ilmaantua portviinin kopioita, joita myytiin mm. nimillä Ranskalainen, Hampurilainen ja Tarragonalainen portviini. Kopioita myytiin huomattavasti edullisemmin kuin aitoa portviiniä. Dourolaisen portviinin myynti romahti ja viininviljelijät olivat taas suurissa vaikeuksissa. Douron alue oli syvässä lamassa.

Belgialainen portviini

Hollantilainen Ruby Port

Tilanteen korjaamiseksi diktaattori João Franco hyväksyi 10. toukokuuta 1907 asetuksen, jolla suojeltiin portviinin tuotantoa, myyntiä ja laatua. Tärkein muutos oli Douro Superiorin liittäminen laatuviinialueeksi. Tämä uusi asetus perustui Markiisi Pombalin 150 vuotta aiemmin tekemään Douron aluetta koskevaan asetukseen. Portviinin myynti lähti uuteen kasvuun, mutta vaikeuksia ei silti ollut vielä voitettu.

Portviinin myyniin kasvaessa myös erilaiset verot ja viljelykustannukset kasvoivat. Viininviljelijät elivät köyhyydessä. 1920-luvulla Douron alueella alkoi esiintyä poliittista- ja sosiaalistalevottomuutta. Erilaisia poliittisia kokouksia pidettiin runsaasti, mellakat ja mielenosoitukset arkipäiväistyivät. 

Douron laatuviinialue määriteltiin uudelleen vuonna 1921. Tuolloin joitakin alueita poistettiin edellisestä luokittelusta. Luokittelu on edelleenkin voimassa lähes sellaisenaan. 

Kuva: Luis Afonso

Vuonna 1926 valtaan astui António de Oliveira Salazar vuosisadan alun poliittisen kaaoksen jälkeen. Hän panosti suuresti maanviljelykseen ja asetti tiukempia laatusäädökset mm. viineille. Hänen toimestaan perustettiin myös viiniosuuskunnat joita on nykyäänkin Portugalin jokaisella viinialueella.

Saman vuonna hallitus perusti tulli- ja varastoalueen Vila Nova de Gaiaan. Kaikkien viinitalojen, jotka möivät portviinia, tuli perustaa varasto Vila Nova de Gaian kaupunkiin. Portviini tuli kypsyttää ja säilöä näissä satamaan rakennetuissa uusissa varastoissa.

Vila Nova de Gaian  portviinivarastoja

Vuonna 1932 perustettiin viininviljelijöiden järjestö Federação Sindical dos Viticultores da Região do Douro - Casa do Douro (Syndicated Federation of Farmers of the Douro Region - the Casa do Douro), joka toimi läänintasolla. Tämän järjestön tarkoituksena oli vahvistaa entisestään Douron aleen viininviljelyä sekä suojata ja valvoa portviinin valmistusta.

Vuonna 1940 Casa do Douro alkoi ylläpitämään rekisteriä Douron laatuviinialueella olevista tiloista. Järjestö määritteli myytävien rypäleiden minimihinnat. Tämän lisäksi järjestö jakoi luvat viinintekijöille, jota valmistivat portviiniin tarvittavaa brandya.

Casa do Douron toiminnassa oli mukana insinööri Alvaro Moreira da Fonseca. Hän teki vuosi 1937–45 kenttätyötutkimuksia, joiden perusteella Douron alueen laatuluokitus tarkastettiin. Ensimmäisen laatuluokituksen oli tehnyt Markiisi Pombal 1756–61. 

Laatuluokituksen tekeminen oli valtava urakka. Alueella olevien tilojen ja palstojen määrä yhteensä oli yli 80 000 kpl. Viljelijöiden tai omistajien määrä oli noin 40 000 hlöä. Työn tuloksena syntyi tilat käsittelevä rekisteri, cadastro, joka on edelleenkin käytössä. 

Casa do Douron toiminta lakkasi 1990-luvulla, kun vastuu rekisterin pitämisestä siirtyi  Instituto do Vinho do Portolle, IVP.

Vuonna 1933 portviinin vientikauppaa harjoittavat viinitalot perustivat järjestön nimeltä Grêmio dos Exportadores do Vinho do Porto (Guild of Port Wine Shippers). Järjestön jäsenyys oli pakollinen kaikille viinitaloille. Ulkomaankaupan harjoittamisen edellytyksenä oli vähintään 150 000 l kauppavarasto, jonka tuli sijaita Vila Nova de Gaiassa.

Alkuperäistakuusinetti

Maanviljelyministeriön alaisuuteen perustettiin Instituto do Vinho do Porto, IVP. Järjestön tehtävänä laadunvalvonta ja alkuperäistodistusten myöntäminen. Vuonna 1941 otettiin käyttöön portviinipullojen kaulaan kiinnitettävän alkuperätakuun, jonka käyttö oli pakollista. 

Jatkuu: Vinho Regional Duriensen historiaa, Osa IV